Asiantuntija? Näytä se!

01.03.2019 Digininjat-blogi

Asiantuntijabrändin rakentamisen keinot puhuttavat, mutta rohkeutta viestiä asiantuntijuudesta puuttuu. Miksi asiantuntijuus kannattaa tehdä näkyväksi sosiaalisessa mediassa ja unohtaa turhanpäiväinen nöyristely?

Asiantuntijuuden näkyväksi tekeminen sosiaalisessa mediassa on enemmän kuin järkevää. Etenkin silloin, kun halutaan erottua muista asiantuntijoista, rakentaa luottamusta olemassa olevien asiakkaiden suuntaan tai löytää uusia asiakkaita.

Aiheesta paljon yrittäjien kanssa keskustelleena olen huomannut, että omasta osaamisesta ei uskalleta puhua. Pelätään että itsestä muodostuu epäaito kiiltokuva ja epäillään omaa asiantuntijuutta. Toivon että tulevaisuudessa eri alojen asiantuntijat ja yrittäjät osaisivat päästää irti turhasta nöyrtistelystä ja näkisivät asiantuntijaviestinnän hyödyt sosiaalisessa mediassa.

Yksi yleisistä peloista on myös se, että sosiaalinen media vie liikaa aikaa työltä ja vapaa-ajalta. Somettamista ei osata nähdä työelämää rikastuttavana tekijänä. Tuon pelon selättämiseen on yksinkertainen ratkaisu: suunnittelu ja tavoitteiden asettaminen. Ilman tavoitteita asiantuntijuuden näkyväksi tekeminen voi tuntua urakalta, joka ei vie mihinkään. Kun mietit omalle asiantuntijaviestinnällesi ja verkkopresenssille selkeät mittarit, pystyt seuraamaan kehitystä ja motivoitumaan tuloksista.

Tässä vinkkini sinulle:

  1. Rohkaistu

Sinä olet asiantuntija, miksi et näyttäisi sitä? Omalla toiminnallasi voit pyrkiä positiivisesti vaikuttamaan siihen, millainen kuva ihmisillä on sinusta ja osaamisestasi. Itseään ei tarvitse julistaa henkilö- tai asiantuntijabrändiksi, mutta brändäämisen keinoista on suuri hyöty kun haluat erottua muista ja tehdä vaikutuksen.

  1. Osallistu keskusteluun

Osallistumalla keskusteluun ja auttamalla verkostojasi sosiaalisessa mediassa pystyt vahvistamaan asemaasi oman alasi asiantuntijana, opit uutta sekä rakennat luottamusta.

  1. Kerro onnistumisista

Ei ole itsekästä kertoa sosiaalisessa mediassa onnistuneesta työprojektista, iloisesta asiakastapaamisesta tai esimerkiksi uusista työelämän yhteistyökuvioista. Uskon vahvasti että ihmisiä ympärilläsi (myös sosiaalisessa mediassa) kiinnostaa miten sinulla menee.

  1. Persoonaa peliin

Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asiantuntijuutta näkyväksi. Valitse itsellesi mieluisat tavat viestiä verkossa. Kerro kuulumisesi some-postauksissa, kirjoita blogia, aloita vloggaaminen tai podcasti. Ota haltuun ne some-kanavat, joissa viestimällä tavoitat ne ihmiset kenelle asiantuntijuudestasi on hyötyä. Älä turhaan yritä kopioida muiden toimintatapoja, vaan ole aidosti oma itsesi.

  1. Älä tule koskaan valmiiksi

Vuorovaikutus ja viestintä sosiaalisessa mediassa ovat keinoja, joilla todennat asiantuntijuuttasi ja tuotat lisäarvoa verkostoillesi. Ole avoin palautteelle, kasva viestijänä, ihmisenä ja asiantuntijana. Some on mahdollisuus, johon sinunkin on aika tarttua.

Reddo kouluttaa osaamisen brändäämiseen. Ota yhteyttä ja kysy lisää henkilö- ja asiantuntijabrändivalmennuksista.