Tätä on Reddo – asiantuntijuutta pilke silmäkulmassa

20.07.2018 Digininjat-blogi

Reddo Partners on Rovaniemeltä ponnistava, mutta valtakunnallisesti toimiva asiantuntijatoimisto. 10 vuotta toimialalla on poikinut useita referenssejä, mutta mistä kaikki alkoi?

Vuonna 2007 Jani Siivola ja graafikko Kalle Erkkilä tuumivat “Joskos perustettaisiin yritys?” Kallen osaamisalue oli graafinen suunnittelu ja Janin projektihallinta. Janin määräaikainen työsuhde Lapin yliopistolla päättyi vuoden vaihteessa, joten oli aika hypätä mukaan uusiin kuvioihin. Reddo sai alkunsa helmikuussa 2008.

Ensikuukaudet olivat hyviä, sillä asiakkaisiin lukeutui muun muassa SRV Yhtiöt Oyj, jonka liikevaihto pyöri noin 700 miljoonan euron kieppeillä. Kaikki muuttui syksyllä 2008, kun pankkikriisi alkoi. Uusi yritys ilman referenssejä tai asiakkuuksia oli vaikeuksissa.

Hitaasti selvittiin pahasta lamasta, samalla yrityksen painopiste muuttui mainostoimistosta asiantuntijapalveluihin. Janista tuli Lapin ELY-keskuksen puitesopimusasiantuntija, joten hän alkoi kouluttaa ja sparrata yrityksiä markkinoinnin ja sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyen. Hänet valittiin valtakunnalliseksi asiantuntijaksi vuonna 2014 ja sillä tiellä ollaan tänäkin päivänä.

Janin innostunutta otetta työhön on ilo seurata. Innostus ja ihastus erityisesti myyntiä, markkinointia ja sosiaalista mediaa kohtaan välittyy myös asiakkaille. Erään toimistollamme vierailleen suusta kuultua: “Teidän toimistolla on tosi hyvä fiilis”. Olen asiasta täysin samaa mieltä.

Reddo tänään

Reddo on tähän päivään mennessä kouluttanut ja konsultoinut lukemattoman määrän yritystoimintaa aloittavia tai jo toimivia yrityksiä. Pöytään pyritään tuomaan aina jotakin uutta tai vähintään tuunataan tutut ideat uuteen uskoon. Tällä hetkellä toiminta pohjautuu kahdelle selkeälle alueelle: asiantuntijapalveluihin ja omaan tapahtumatuotantoon. Reddo tarjoaa ratkaisuja erityisesti markkinointiin ja myyntiin sekä tuote- ja palvelukehitykseen.

Myös Reddon digiasiantuntija Teija Mikkola valittiin ELY-keskuksen puitesopimusasiantuntijaksi loppuvuonna 2017. Teijalla on loistavia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan yritysten markkinointia tulisi digitalisaation myötä viedä. Janin ja Teijan tapa tehdä töitä pilke silmäkulmassa on ihailtavaa katseltavaa. He todella huolehtivat asiakkaistaan.

Kehitetään ja kehitytään yhdessä.

Janin ja Teijan lisäksi kesällä 2018 Reddon vahvuudessa toimin myös minä: assistentti, harjoittelija ja pian valmis tradenomi: Riia Valvimo. Myynti ja markkinointi ovat minulle sydämen asia, joten työni Reddolla on minulle erittäin merkityksellistä. Minulle Reddo merkitseekin ennen kaikkea iloista asennetta, jatkuvaa oppimista ja aitoa asiakkaan auttamista. Asennetta ja tekemisen meinikiä ei Reddon toimistolta puutu!

Haasteet ratkaistaan yhdessä

Ideoimme, vertailemme vaihtoehtoja ja yhdistämme näkemyksemme parhaan ja tehokkaimman ratkaisun löytämiseksi. Haasteet ratkaistaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Paras ja tehokkain ratkaisu löytyy yhdessä ideoimalla.

Reddon “ydinihmisten” lisäksi asiantuntijaverkoistoihimme kuuluu lukuisia eri alojen ammattilaisia: palvelumuotoilijoita, koodareita, taloushallinnon ammattilaisia ja monia monia muita. Nuo verkostot ovat tärkeässä roolissa, kun etsimme ratkaisuja erilaisiin haasteisiin ja kehittämistarpeisiin.

Kehittyminen ja kehittäminen näkyvät vahvasti jokapäiväisessä toiminnassamme ja asioita laitetaan, kuten sanottu, tapahtumaan pilke silmäkulmassa.

Tämän blogitekstin myötä toivotan sinulle loistavaa loppuviikkoa!

Tutustu ja ota yhteyttä Reddon asiantuntijoihin: reddo.fi/asiantuntijat