Hanki yritykseesi hallituksen
ulkopuolinen asiantuntija
Uutta näkökulmaa ja tehokkuutta
liiketoimintaanne.

- Hallituksen ulkopuolisen asiantuntijan tukemat konsultointipalvelut tukevat pk-yrityksen kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä sekä työllisyyttä. Hyödyntämällä hallituksen ulkopuolista asiantuntijaa, yrityksesi saa hyvät eväät menestykseen muuttuvassa maailmassa.
- Palvelut koostuvate esimerkiksi nykytila-analyysista, tuote- ja palvelukehityksestä, konsultointipalveluista tai uusien liiketoimintakonseptien kehittämisestä. Muita osa-alueita ovat markkinoinnin kehittäminen tai vaikkapa tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuudet yrityksessä.
- Tavoitteellinen ja tehokas kehittäminen edellyttää vahvaa näkemystä yrityksen nykytilasta ja suunnasta, joiden pohjalta luodaan konkreettinen, räätälöity kehittämissuunnitelma. Hallituksen ulkopuoliset yritysasiantuntijat auttavat yrittäjää löytämään liiketoiminnan tärkeimmät kehittämiskohteet ja hyödyntämään tehokkaasti asiantuntijapalveluita.
- Me Reddolla tarjoamme asiantuntijapalveluita analyysin lisäksi erityisesti kasvuun, markkinointiin ja kansainvälistymiseen liittyvissä kehittämistarpeissa.
Kehittämisen asiantuntijat.

Jani Siivola
Toimitusjohtaja, Kehittämisen asiantuntija, markkinointiasiantuntija, partner

Lieven De Rycke
Myyntijohtaja, Kehittämisen asiantuntija, Partner