Perillelöytämisen ABC – 5 vinkkiä johdonmukaiseen brändiviestintään

Oletko koskaan pohtinut yrityksesi tunnistettavuutta asiakkaiden näkökulmasta? Onko visuaalinen viestintäsi johdonmukaista? Löytävätkö asiakkaat perille kivijalkaliikkeeseen somen perusteella? Mitä sitten tapahtuu?

Visualisoituvassa maailmassa voi olla vaikeaa erottua edukseen katukuvasta ja Instagramin kuvavirroista. Some on kuitenkin muutakin kuin kivoja kuvia. Yritykselle sosiaalinen media on kuin kartta, joka johdattaa asiakkaan määränpäähän. Kun toistat brändi-ilmettäsi johdonmukaisesti, lisäät tunnistettavuuttasi. Kokosin viisi konkreettista vinkkiä, joita noudattamalla asiakkaat osaavat suunnistaa sosiaalisesta mediasta fyysiseen kivijalkaliikkeeseen ja brändisi muuttuu näkyväksi.

1. Yritystunnus

Yritystunnus on usein ensimmäinen askel brändin visuaalisen ilmeen luomisessa. Ennen brändi-ilmeen suunnittelua, yrityksen tulee sanallistaa toimialan ja kohderyhmän lisäksi muun muassa arvot, missio ja visio, jotta visuaalinen ilme viestittäisi asiakkaille oikeita mielikuvia. Brändin kehittämisen apuna voi käyttää vaikkapa Suomen Yrittäjien sivuilta löytyvää ilmaista brändi-opasta. Mieleenpainuva yritystunnus, arkikielessä logo, on yrityksesi visuaalisuuden lippulaiva. Hyvä yritystunnus on selkeä ja persoonallinen ja sen on hyvä ilmentää yrityksen toimenkuvaa tai kertoa sen tarinaa. 

Esimerkki: Donitsiliike Do Nut! myy maapähkinäkuorrutteisia donitseja. Yritystunnus koostuu logotekstistä Do Nut! ja logotekstin O-kirjain on kuorrutettu donitsi. Donitsi -tunnusosa voidaan irrottaa erilleen logotekstistä ja sitä voidaan käyttää sellaisenaan ikään kuin allekirjoittajana, mikäli yritys on jo aiemmin mainittu tai entuudestaan tuttu. Logossa on myös esillä yrityksen brändivärit pinkki ja keltainen.

2. Brändivärit ja graafiset elementit

Yritystunnuksen tunnelman ja teeman tulisi jatkua kaikissa visuaalisissa materiaaleissa, joita yritys käyttää viestinnässään. Helpoin tapa lisätä tunnistettavuutta on rajattu väripaletti ja sen johdonmukainen käyttö eri kanavissa. Se auttaa asiakkaita tunnistamaan mikä yritys on kyseessä. 

Klassinen esimerkki: McDonalds, jonka punaisen ja keltaisen väriyhdistelmä tuntevat kaikki. Siellä missä punaista taustaa vasten hohtaa kultainen m-kirjain, sieltä saa ruokaa mantereesta riippumatta. Väriyhdistelmä on myös niin vakiintunut, että aina sen esiintyessä vesi herahtaa kielelle ja alkaa tekemään mieli hampurilaista. Samaa efektiä tavoittelee esittelemäni Do Nut! -yritys.

3. Sosiaalisen median kuvat

Oletko tullut ajatelleeksi, että ne kuvat jotka jaat sosiaaliseen mediaan, voivat olla uudelle asiakkaalle merkittävä apu kun hän yrittää löytää kivijalkaliikettäsi? Siksi esimerkiksi Facebookin profiilikuvan ja bannerin olisi hyvä ilmentää brändin värejä ja muuta visuaalista ilmettä. Saman värimaailman tulisi jatkua myös kivijalkaliikkeessä ja erityisesti julkisivulla, sillä se on ensimmäinen asia, jonka potentiaalinen asiakas näkee kadulle. 

Esimerkki: Sokerinnälkäinen asiakas harhailee kadulla. Hän poikkeaa liikkeeseesi, koska on juuri törmännyt Facebookissa Do Nut! -yrityksen tarjoukseen herkullisesta donitsista ja kahvikupista. Mainoksessa oli pinkki tausta ja keltainen pallo, ja liikkeen ikkunateippauksissa on sama pinkki tausta ja keltainen pallo. Asiakas osaa yhdistää tarjouksen kivijalkaliikkeeseen ainoastaan sen ulkoasun perusteella.

4. Fyysiset opasteet

Hannu ja Kerttu -sadussa Hannu ripottelee keksinmuruja, jotta he löytäisivät takaisin perille. Muun muassa somepostauksesi ovat juuri näitä keksinmuruja jotka johdattavat asiakkaita määränpäähän. Sosiaalisesta mediasta alkanut jatkumo ei kuitenkaan saa katketa kivijalkaliikkeen ovella. Oman liikkeen kohdalla olemassaolon merkkinä ei tarvitse olla kymmenen metrin korkuista maamerkkiä. Esimerkiksi brändivärejä noudattavat ovi- tai ikkunateippaukset, katuständi tai pieni logovalomainos voi jo riittää loogisen jatkumon luomiseksi.

5. Viimeistely 

Kun asiakas on onnistuneesti navigoinut donitsiliikkeeseen ja saa käsiinsä himoitsemansa tuotteen, on edessä vielä yksi sudenkuoppa. Mihin käärit tuotteesi? Asiakas on ostanut herkullisen donitsin ja postaa siitä kuvan sosiaaliseen mediaan. Mikäli donitsi on kääritty omalla logolla varustettuun brändivärisi mukaiseen paperitaskuun, saat ilmaista mainosta kun asiakkaat postaavat kuvia tuotteistasi!

Meiltä saat apua myös yrityksesi visuaalisen viestinnän terävöittämiseen, ota yhteyttä ja pyydä tarjous!